Vastuullisuus

Alusta alkaen vahvoja Uhanan toimintaa ohjaavia arvoja ovat olleet ilo ja hauskuus, vaikuttaminen ja toiminnan merkityksellisyys. Lisäksi haluamme olla paras mahdollinen työnantaja sekä vastuullinen ja rohkea yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tämä tehdään ennen kaikkea lähellä asiakasta ja hyvän mielen tuomisen kautta.

Olemme alkaneet työstämään vastuullisuussuunnitelmaamme aiempaa syvemmällä ja tulevaisuuteen katsovalla otteella. Mitä pidemmälle olemme päässeet, sitä enemmän ymmärrämme puutteemme ja miten paljon työtä on vielä tehtävä. Maailma ei ole valmis, emmekä mekään. Haluamme kuitenkin ottaa suuria, kauaskantoisia tavoitteita, joita kohti mennä askel kerrallaan. 2019 vuotta käsittelevä vastuullisuusraportti kokoaa tämänhetkisen tilanteemme yksiin kansiin ja on pohja tuleville vuosille.

VASTUULLISUUSRAPORTTI 2019

Lisäksi voit tutustua teettämäämme tuottajakyselyyn, joka on toiminut pohjana raporttia laatiessa:

TUOTTAJAKYSELY